Yleisön pyynnöstä tekemäni huopasatulan valmistuksesta teko-ohjeita.

2191211.jpg

Elikäs. Alapinta on hyvin huopunutta vilttiä, päälyskangas on ihan tavallista huonekalukangasta ja näiden välissä on täkeissä käytettävää vanua. Tällä yhdistelmällä huovasta ei tule kovinkaan paksu.

Leikkasin kankaista kappaleet käyttäen mallina koulusatulahuopaa. Mallina voi käyttää toki muos muun mallisia huopia ja mikä ettei myös valmista satulahuopaa.

Ompelin kappaleista "ihan tavallisen" satulahuovan ilman kiinnikkeitä yms. Kantteina on käytetty tavallista kanttinauhaa, joka näin ohueen työhön käy ihan kivasti.

Seuraava vaihe oli käytä ostamassa kaupasta kuormaliinaa. Halusin, että jalustimet ja vyö kiinnittyvät siten, että kohdan vetolujuus on varmasti riittävä. Mittasin huovan vastinhihnojen kiinnityskohdasta selän yli toiselle puolelle vastinhihnojen kiinnityskohtaan ja leikkasin kuormaliinasta riittävän pitkän kappaleen. Tähän huopaan käytetty kuormaliina oli sen verran kapeaa, että tässä on liitetty kolme kaistaletta kuormaliinaa vieretysten. Tämä kaistale ommellaan huopaan kiinni. Lujasti. Tähän huopaan on tehty "salmiakki" tikkaukset vielä  tueksi.

Tämän jälkeen leikkasin kuormaliinasta n. 40cm kappaleen (tässä huovassa yhdistetty kaksi suikaletta vieretysten). Tästä palasta tulee kohta jalustimien kiinnitykselle. Riittävän isoja ja vahvoja D-renkaita en löytänyt, joten tähän on käytetty tuollaisia "ovaalirenkaita" (rautakaupasta ostettu). Kuormaliina taitellaan siten, että se tulee kaksinkerroin ja renkaat tulevat kerrosten väliin. Kaistaleen päät yhdistetään. Kaistaleiden yhdistyskohdan olen jättänyt keskikohtaan ja alas. Kappaletta voi tikata valmiiksi ja sitten vasta kiinnittää huopaan ommellun kaistaleen keskikohtaan.

Vastinhihnat on tässä tehty paksusta nahasta, mutta muitakin vaihtoehtoja lienee, kun alkaa ideoimaan. Vastinhihnat on laitettu tähän koulusatula tyyliin, eli käytössä koulusatulavyö. Vastinhihnat on kiinnitetty käsin ompelemalla vähäisellä kokemuksella nahkatöistä. Olennaisinta, että vastinhihnat tulevat kuormaliinaan kiinni, koska kuormaliina tämän "tukirakenne". =)

Tässäpä jonkinmoista selostusta. Kommentoida saa ja lisää voi kysellä. Vastaan parhaani mukaan.